Guns N’ Roses – matka menestykseen

Yhtyeen alkuajat Legendaarinen hard rock-bändi Guns N’ Roses on yli 30-vuotisen olemassaolonsa aikana käynyt läpi lukuisia eri vaiheita. Yhtyeellä on myrskyisä historia, mutta yksi hahmo on pysynyt läpi kaikkien vuosikymmenten: Guns N’ Rosesin perustaja, biisintekijä ja laulusolisti Axl Rose.Vuoden 1985 maaliskuussa perustettiin ensimmäinen versio Guns N’ Rosesista, mutta kesti muutaman kuukauden ennen kuin bändi muokkaantui…
Read more

Roskilde festivaali

Euroopassa on kesäisin lukuisia, toinen toistaan suurempia ja kuuluisampia festivaaleja. Näistä yksi on Tanskan Roskildessa vuosittain järjestettävä Roskilde festivaali. Vuonna 1971 parin opiskelijan ideasta lähtenyt festivaali on kasvanut 10 000 ihmisen kävijämäärästä yli 130 000 kävijää parhaimmillaan kerääväksi festivaaliksi.Festivaali kestää neljä päivää, jota edeltävät neljän päivän lämmittelyjuhlat. Kävijällä on siis mahdollisuus olla peräti 8 päivää…
Read more

Vaihtoehtorock

Yksi rock-musiikin lukuisista alalajeista alternative- eli suomalaisittain vaihtoehtorock syntyi 1980-luvulla ja nousi suosituksi 1990-luvun aikana. Nimellä kuvataan eroa valtavirran tuottamasta rock-musiikista, vaikka sana ei sinänsä tarkoita vain yhtä tyyliä, vaan erilaisten rock-tyylien kokoelmaa. 1990-luvulla käsitteestä tuli aikaisempaakin häilyvämpi, koska kyseisestä tyylistä tuli kaupallisesti erittäin suosittua. Tätä edesauttoi Nirvanan suosio 90-luvun alussa, joka toi grunge-tyylin kaikkien…
Read more

Suomirokki

Suomalaisten esittämää rockia on ollut olemasta jo vuodesta 1950 lähtien, mutta alan varsinaiset pioneerit nousivat huipulle vasta 1970 ja 1980-luvuilla. Suomirockilla tarkoitetaan juuri sitä mitä nimen voi olettaakin tarkoittavan eli suomeksi laulettua rock-musiikkia. Toki sen voi ymmärtää myös käsittävän kaikkea Suomesta tulevaa rock-musiikkia ja näiden alalajeja kuten metallia.Kun ensimmäisiä rock-lauluja tehtiin, olivat ne käännöksiä englanninkielisestä…
Read more

Hard Rock -ketju

Vuonna 1971 Lontoossa perustettu Hard Rock -ketju on kasvanut maailmanlaajuiseksi kultti-ilmiöksi. Isaac Tigrettin ja Peter Mortonin idea ravintolasta, joka perustettiin vanhaan Rolls Royce -myymälään, laajeni vuonna 1979 siihen pisteeseen, että ravintoloihin alettiin kerätä rock’n’rollin keräilyharvinaisuuksia, kuten kitaroita ja kuuluisten artistien vaatteita ynnä muuta arvokasta.Paikassa tarjoiltiin myös ensimmäinen amerikkalainen hampurilainen, sillä vuonna 1971 McDonald’s ei ollut…
Read more

Punk

Yksi rockin useista tyylilajeista kehittyi USA:ssa, Britanniassa ja Australiassa vuosien 1974-76 välillä. Sen pohjana oli niin sanottu garage rock. Tyylille on ominaista vähäinen sointujen määrä, politiikkaan liittyvät sanoitukset ja karkea laulutyyli. Punkiin liittyy myös vahva itse tekemisen asenne ja useat bändit tuottavatkin itse levynsä sekä levittävät niitä ei-kaupallisia reittejä.Vuonna 1977 punkista tuli maailmanlaajuinen ilmiö, joka…
Read more

Eppu Normaali

Ylöjärvellä vuonna 1976 aloittanut Eppu Normaali on edelleen lähellä kansan sydäntä. Yhtye aloitti punk-henkisellä musiikilla, mutta läheni nopeasti melodisempaa kerrontaa kunnes muuttui täysin kitarapopiksi 1980-luvulla. Yhtyeen tuotanto on laaja, kattaen 15 studioalbumia, joista peräti kymmenen on myynyt platinaa ja loput kultaa.Yhtyeen kokoonpano on hieman muuttunut vuosien varrella, mutta voisi silti sanoa kyseessä olevan perheyritys, sillä…
Read more

Tehosekoitin

Varmasti jokaisen 1990-luvulla eläneen mieleen on jäänyt yhtye nimeltä Tehosekoitin. Lahdessa 1991 perustettu yhtye aloitti uransa punk-vaikutteisella musiikilla siirtyen vuosien mittaan enemmän rock-popin suuntaan. Hittinä tuolta punk-ajalta voidaan mainita Pillitä, Elli Pillitä kappale, joka on edelleen yksi yhtyeen kuuluisimmista hiteistä.Hieman rauhallisemmasta tuotannosta voidaan mainita Hetken tie on kevyt, joka toi esiin niin Tehosekoittimen sävellykselliset lahjat…
Read more

Hurriganes

Suomalainen rock-yhtye Hurriganes perustettiin vuonna 1971. Yhtye oli toiminnassa vuodet 1971-1984 sekä vuodesta 1980 eteenpäin. Suosituimmat vuodet yhtyeen toiminnan aikana ovat olleet 1974-80, jolloin muun muassa jättihitti I Will Stay julkaistiin. Laulu löytyi albumilta Roadrunner, joka oli Suomen myydyin albumi 1974-85 ennen kuin Dingomania valtasi maan.Yhtyeen olemassaoloa ovat värittäneet lukuisat soittajavaihdokset ja ainut alkuperäisjäsen joka…
Read more

Faith No More

Vahvat juuret vaihtoehto eli alternative rockissa omaava Faith No More perustettiin San Franciscossa vuonna 1982. Yhtyeen musiikki otti vaikutteita myös kantrista, rapista, latinomusiikista sekä funk rockista. Alkuaikoinaan yhtye kokeili erilaisia laulajia, muun muassa Courtney Lovea, mutta löysi sitten nokkamiehekseen Chuck Mosleyn. Hänen jäsenyytensä jäi kuitenkin erimielisyyksien takia vain yhden albumin mittaiseksi ja hänet korvasi Mike…
Read more