Faith No More

Vahvat juuret vaihtoehto eli alternative rockissa omaava Faith No More perustettiin San Franciscossa vuonna 1982. Yhtyeen musiikki otti vaikutteita myös kantrista, rapista, latinomusiikista sekä funk rockista. Alkuaikoinaan yhtye kokeili erilaisia laulajia, muun muassa Courtney Lovea, mutta löysi sitten nokkamiehekseen Chuck Mosleyn. Hänen jäsenyytensä jäi kuitenkin erimielisyyksien takia vain yhden albumin mittaiseksi ja hänet korvasi Mike Patton.Toinen, vuonna 1989, julkaistu albumi The Real Thing nousi kaupalliseksi menestykseksi ja sinetöi Faith No Moren aseman musiikin historiassa. Yhtye jatkoi rohkeammalla eri musiikkityylien yhdistelyllä ja teki kriitikkojen, joskaan ei yleisön mielestä, upean albumin nimeltä Angel Dust. Rohkeampi tyylien yhdistely sai myös jäsenet vaihtumaan yhtyeen sisällä ja esimerkiksi kitaristi Jim Martin jätti yhtyeen 1993.

Tarina jatkuu

Vuonna 1997 yhtye julkaisi ironisesti nimetyn albumin The Album Of The Year, joka oli sisällöltään helpompaa kuunneltavaa kuin aiemmat julkaisut. Jäsenistä tuntui kuitenkin, että kaikkien panos ei enää riitä ja he päättivät vetäytyä omien projektiensa ääreen vuonna 1998.Rumpali Mike Bordin on muun muassa soittanut viimeiset kymmenen vuotta Ozzy Osbournen kanssa. Tämän lisäksi basisti Billy Gould, on tuottanut albumeita, muun muassa suomalaisen CMX:n Vainajala-albumin. Faith No More teki kuitenkin paluun vuonna 2009 Euroopan kiertueella sekä kokoelmalevyn julkaisulla. Yhtye julkaisi uuden levyn nimeltä Sol Invictus keväällä 2015 ja on tällä hetkellä Amerikan kiertueella.