Roskilde festivaali

Euroopassa on kesäisin lukuisia, toinen toistaan suurempia ja kuuluisampia festivaaleja. Näistä yksi on Tanskan Roskildessa vuosittain järjestettävä Roskilde festivaali. Vuonna 1971 parin opiskelijan ideasta lähtenyt festivaali on kasvanut 10 000 ihmisen kävijämäärästä yli 130 000 kävijää parhaimmillaan kerääväksi festivaaliksi.Festivaali kestää neljä päivää, jota edeltävät neljän päivän lämmittelyjuhlat. Kävijällä on siis mahdollisuus olla peräti 8 päivää leirintäalueella ja festivaalilla. Alun perin suurin osa vierailijoista tuli eri puolilta Skandinaviaa, mutta kuten festivaalin esiintyjäkaartikin niin myös vierailijat ovat kansainvälistyneet. Kaukaisimmat vieraat ovat saapuneet Australiasta saakka.Vuonna 2000 järjestetyllä festivaalilla sattui ikävä onnettomuus, jossa ihmisiä kuoli liian kovan paineen takia yleisössä. Koska todettiin, että osasyy tähän oli yleisösurffaus, se kiellettiin suurimmassa osassa Euroopan muitakin festivaaleja.

Musiikkia joka makuun

Roskilde-festivaaleilla esiintyvät yhtyeet edustavat yleensä tasapainoisesti valittua sekoitusta niin maailmankuuluja tähtiä kuin tulevia tähtiä sekä vaihtoehtoisten musiikkilajien pienempiä vaikuttajia. Lisäksi festivaalilla esiintyy myös paikallisia yhtyeitä ja muita pienempiä yhtyeitä Skandinaviasta. Erityistä tunnelmaa musiikinystäville luovat esiintymislavat teltan sisällä. Ne tarjoavat intiimimmän musiikkikokemuksen kuin valtava lava.Viime aikoina yleisimpiä musiikkityylejä, joita festivaalilla on voinut kuulla, ovat olleet rock (Muse, Pearl Jam, The Rolling Stones), metalli (Metallica, Slipknot, Iron Maiden) sekä perinteiset suuret pop-artistit kuten Florence and the Machine ja Rihanna. Tältä vuodelta Roskilde on jo juhlittu ja kävijöitä oli ensimmäisten tietojen mukaan jälleen yli 100 000.