Tehosekoitin

Varmasti jokaisen 1990-luvulla eläneen mieleen on jäänyt yhtye nimeltä Tehosekoitin. Lahdessa 1991 perustettu yhtye aloitti uransa punk-vaikutteisella musiikilla siirtyen vuosien mittaan enemmän rock-popin suuntaan. Hittinä tuolta punk-ajalta voidaan mainita Pillitä, Elli Pillitä kappale, joka on edelleen yksi yhtyeen kuuluisimmista hiteistä.Hieman rauhallisemmasta tuotannosta voidaan mainita Hetken tie on kevyt, joka toi esiin niin Tehosekoittimen sävellykselliset lahjat kuin myös sanoituksellisen osaamisenkin. Laulu on keulahahmo Otto Grundströmin kirjoittama ja kitaristi Matti Mikkolan säveltämä. Se oli alun perin tehty Tapio Liinojan soololevylle, mutta ei sopinut sille, joten Tehosekoitin otti sen itselleen ja siitä tuli suuri hitti. Muita kuuluisia lauluja ovat mm. Asfaltti polttaa sekä Valonkantaja.

Lopettaminen ja jäähyväiskiertue

Vuonna 2001 yhtyeen manageriksi alkoi Tehosekoittimen kitaristi Ari Tiainen, joka oli soittanut yhtyeessä alusta asti. Hän myös perusti oman levy-yhtiön vuonna 1992, koska mikään suurista levyfirmoista ei halunnut ottaa Tehosekoitinta riveihinsä. Tiainen otti yhtiönsä listoille mm. Punaiset Paroonit ja Apulannan, tietenkin Tehosekoittimen lisäksi.Sen jälkeen, kun Tiainen oli alkanut yhtyeen manageriksi, yhtye oli toiminnassa enää vuoteen 2004 saakka ja soitti viimeisen keikkansa Vantaan Ankkarockissa. Vuonna 2005 yhtyeen laulaja Otto kirjoitti runokokoelman nimeltä Tähtiotsa. Huhut alkoivat vuonna 2009 nousta siitä, että bändi olisi tekemässä comebackin. Tehosekoitin kuitenkin katkaisi huhuilta siivet nopeasti ja teki kuuden keikan jäähyväiskiertueen, lopettaen näin virallisesti toimintansa.